|
Azúcarin hallitus on päättänyt
valita
vuoden 2007 sokeripalaksi
Vesa Parkkarin

kuvassa Yoskar Sarante (vas.) ja Vesa
Hallituksen perustelujen mukaan Vesa:
- on toiminut ansiokkaasti Tampereen salsaelämän hyväksi
viime vuosituhannelta saakka mm. tapahtumanjärjestäjänä sekä deejiinä
- on järjestänyt lukemattomia mieleenpainuvia elämyksiä salsaväelle
- on toiminut dominikaanimusiikin ja -tanssin, erityisesti bachatan väsymättömänä puolestapuhujana
- järjesti marraskuussa 2006 Suomen ensimmäisen bachatakonsertin Tampereella
- tanssittaa aina erityisen suurella antaumuksella
naispuolisia salseroita
Kiitos Vesa!
Aikaisemmat huomionosoitukset:
Takaisin leikekirjan pääsivulle
|