Perinteet | Salsa | Son | Deejiit | Musavinkkejä


Nimitys salsa on yleisnimitys afrokuubalaisperäiselle populaarimusiikille ja -tanssille, johon kuuluu lukuisia eri tyylivariaatioita. Sitä voidaan pitää populaarimusiikin maailmantyylinä, josta on löydettävissä niin alueelliset tyylipiirteensä kuin omat kansainväliset supertähtensäkin.

Historiallisesti salsan juuret palautuvat akselille Kuuba – Puerto Rico ja Yhdysvallat. Tämän lisäksi valovoimaisia salsatähtiä löytyy mm. Dominikaanisesta tasavallasta, Panamasta ja Kolumbiasta. Kuinka tyyli alun perin syntyi ja ketkä ovat olleet sen tärkeimpiä kehittäjiä on ratkaisematon kiista- ja makukysymys. Kuitenkin keskeisimpinä niminä pidetään Arsenio Rodriquezia, Tito Puentea ja Willie Colonia.

Nimitys salsa otettiin käyttöön 1960-luvulla. New Yorkissa toimineen Fania Records -levy-yhtiön luomaa soundia pidetään yhtenä salsan alkuaikojen tunnusmerkkinä. Jos Fanian artistien musiikki oli ajoittain lähellä jazziakin, nykyiseen tanssia korostavaan muotoonsa salsa on kehittynyt 1980-luvulta lähtien. 1990-luvulla salsan rinnalla ryhdyttiin puhumaan timbasta.

Kuubasta katsottuna timban kehitys näyttää tältä:

  • • vuonna 1982 Los Van Van -yhtye kehitti uuden rytmin, conga-sonin, joka nosti suosioon erillään tanssimisen.

  • • kahdeksankymmentäluvun puolivälissä syntyi Orquesta Revén erikoisuus despelote, jossa naiset tekevät kappaleen montuno-osassa (kertosäe-osassa) kiihkeitä lantioväristyksiä.

  • • 1988 perustettiin NG La Banda, "uusi sukupolvi", joka korosti kappaleiden nopeita ja tanssillisia montuno-osia.

  • • 1990-luvun lopussa monet yhtyeet alkoivat lisätä kappaleisiin vaikutteita rapista. Tästä menettelytavasta tuli sääntö: montunossa yleistyi rytminen puhelaulu, joka liitettiin tanssijoiden seksuaaliseen elekieleen. Yksi tärkeimpiä tämän suuntauksen yhtyeitä on Charanga Habanera.

  • • timbaa ovat kehittäneet myös Manolín El Médico de la Salsa, Manolito y Su Trabuco ja Bamboleo.

  • • tanssin lisäksi timba on nostanut esiin afrikkalaisen perinteen ja sen vuoksi sitä on verrattu myös Yhdysvaltojen gansta-rappiin.

1990-luku on nostanut salsan ja timban suosioon ympäri maailmaa ja siitä on tullut monissa maissa merkittävä osa klubikulttuuria. Suomen lisäksi innokkaita salsan harrastajia löytyy myös mm. Japanista.

Musiikillisesti salsan tunnusmerkki on clave-rytmi. Se on rytmifraasi – musiikin peruspilari – jonka varaan niin soittajat kuin tanssijatkin rakentavat suorituksensa. Jotta rytminen coctail olisi vielä monimutkaisempi, kappaleet voivat rakentua hyvinkin erilaisten tyylien varaan: sonin, mambon, guarachan, bomban ja merenguen. Toisaalta salsaa soittavien yhtyeiden kokoonpano voi vaihdella viulu-huilu –pohjaisista kokoonpanoista (charanga–yhtyeistä) big bandeihin (conjunto).

Myös laulajalla on salsassa merkittävä rooli. Soololaulajan eli soneron tulee olla hyvä improvisoija ja karismaattinen esiintyjä. Kappaleiden groove syntyy myös laulajan ja kuoron välisestä vuoropuhelusta, joka tunnetaan nimellä call and response -tekniikka. Salsa-kappaleet jakautuvat usein kahteen osaan, largo-montuno, eli säkeistöön ja kertosäkeeseen. Kappaleen luonteen mukaan puhutaan myös salsa bravasta ja salsa romanticasta. Ensin mainittu on nopeatempoista, ”voimallista” salsaa, jälkimmäinen pehmeämpää, romanttista ja balladinomaista.

Teksti: Tarja Rautiainen

Etusivu
Yhdistys
Tapahtumat
Musiikki
Opetus
Foorumi
Kuvagalleria
Leikekirja
Linkit
Palaute
In English
En Español

Liity Salseros-listalle!

Päivitetty:
21.03.2009